Olin vajaa pari viikkoa sitten mukana hyväksymässä maauimalan hankesuunnitelmaa kaupunginhallituksessa. Minulla ei siis ole varaa kovin suureen ääneen huudella, että väärin päätetty, vaikka julkisuudessa onkin käyty keskustelua suunnitelman ulkopuolelle jääneiden vesiliukumäen ja saunan tarpeellisuudesta. Omasta mielestäni molemmille olisi tarvetta, mutta niiden mukaan ottaminen ei tässä tilanteessa ollut realismia. On myös todettava, että nykyiselläkin hankesuunnitelman sisällöllä maauimalasta tulee todella hieno kesäkeidas. Mielestäni kiinnostavampaa kuin väittely eri toimintojen tarpeellisuudesta, on pohtia sitä miten päätöksenteossa päädyttiin nyt hyväksyttyyn suunnitelmaan.
Ennen päätöksentekoprosessin detaljien pohdintaan syventymistä on kuitenkin todettava, että kaupunginhallituksen Vihreänä ryhmänä olimme huolissamme näiden paljon puhuttaneiden toimintojen pois jättämisestä. Voidaankin kysyä, että kuinka realistista on saada päätöksentekoprosessista läpi nämä lisäinvestoinnit sen jälkeen, kun maauimala on peruskorjattu? Kuinka paljon kalliimmaksi ja hankalammaksi lisärakentaminen tulee peruskorjauksen ulkopuolella? Esitimmekin hankesuunnitelman päätöksen yhteydessä seuraavan ponnen (tähän yhtyivät lisäksemme Vasemmisto ja Demarit):
Koska maauimalan peruskorjauksen hankesuunnitelma ei sisällä ulkosaunan rakentamista, kaupunginhallituksen Vihreä ryhmä näkee välttämättömänä, että uimahallin sauna- ja pesuhuonetilojen käyttö mahdollistetaan maauimalan asiakkaille, kuten uimahallin peruskorjauksen yhteydessä oli alunperinkin tarkoitus.
Ulkosaunan ja vesiliukumäen varaukset tulisi suunnitellla siten, että maauimalan peruskorjauksen yhteydessä voitaisiin jo toteutettaa sellaiset talotekniset ja rakenteelliset työt, jotka voivat osoittautua työläiksi ja kalliiksi peruskorjauksen toteutuksen jälkeen.
Sitten siihen kuivaan osuuteen.
Maauimalan peruskorjaukseen on varattu noin viisi miljoonaa euroa. Mutta miksi juuri 5, eikä esimerkiksi 4, 6 tai 10? Nyt, kun hankesuunnitelman mukainen kustannus on laskettu, tiedetään että varattu investointiraha ei riitä alkuunkaan, vaan todellinen kustannus tullee olemaan jonkin verran päälle kahdeksan miljoonaa euroa.
Suunnittelua on tehty viranhaltijoiden toimesta sen mukaisesti, että hanke saisi maksaa vain viisi miljoonaa. Se on luonnollisesti ohjannut tekemistä siihen suuntaan, että toimintoja on tarvekartoitukseen nähden karsittu. Mitään varsinaista poliittista päätöstä tuosta viiden miljoonan “katosta” ei sinänsä ole. Investointisuunnitelmissa sitä on toki pyöritetty samalla tavalla kuin muidenkin tulevaisuuden investointien arvioituja suuruuksia. Kun hankesuunnitelmasta nyt päätettiin, pois jätettyjen toimintojen hintaa ei edes tiedetty. Toiminnot oli siis tosiasillisesti jo lyöty lukkoon jo paljon ennen hankesuunnitelman hyväksymistä poliittisissa toimielimissä.
Kaupunginjohtajan tulee esikuntansa kanssa luonnollisesti suunnitella investointeja siten, että kaupungin taloudellinen kantokyky ne kestää. Tästä lähtökohdasta tuo alkuperäinen viiden miljoonan tavoitehintakin oletettavasti kumpuaa. Sen seurauksena päästään ongelmaan, josta kirjoitin jo viime vuoden puolella: on ongelmallista mikäli tarpeellisia investointeja joudutaan leikkaamaan sen takia, että käyttötalous ei pysty kattamaan investointien myötä syntyviä poistoja.
Tämän viikon kaupunginvaltuuston kokouksessa kaupunginjohtajamme viittasi samaan problematiikkaan, mutta hieman eri näkökulmasta. Hänen näkemyksensä oli se, että mikäli investointia kasvatettaisiin tarkoittaisi se leikkausta käyttötalouden puolella. Näinhän ei tarvitsisi olla, mikäli mitottaisimme taloutemme siten, että se kestää tarvittavat investoinnit. Kokonaan toinen kysymys on sitten se, että mitä kukakin omasta arvopohjastaan käsin katsoo tarpeellisiksi investoinneiksi.
Mielestäni sauna ja muut nyt pois jätetyt toiminnot olisi pitänyt suunnitella hankesuunnitelmaan hinnoteltuina optioina, jotta poliitikot olisivat voineet tosiasiallisesti tehdä asiasta päätöksen. Rahoituksen päätöksentekoprosessia se ei olisi muuttanut mitenkään, koska valtuusto joutuu nykyisessäkin tilanteessa päättämään hankkeen lisärahoittamisesta. Nyt vedottiin siihen, että projekti siirtyy mikäli näitä lisätoimintoja otetaan vielä mukaan suunnitteluun - tästä päästäänkin sujuvasti seuraavaan ongelmaan.
Keravan maauimala on ollut käyttöikänsä päässä jo hyvän aikaa. Viime vuodet sitä on tekohengitetty eri toimenpiteillä ja viimeisenä ponnistuksena se saatiin pidettyä auki kaupungin 100-vuotis juhlavuonna. Investoinnin lykkäämisen seuraukset näkyvät nyt siten, että todellisia vaihtoehtoja hankesuunnitelman osalta ei ollut. Eteenpäin on mentävä mikäli maauimalaa ei haluta seisottaa tyhjillään ylimääräisiä vuosia. Olemme Vihreänä ryhmänä tuoneet tällä kaudella aikaisemminkin esiin huolemme siitä, että asioita tuodaan päätöksentekoon niin viime tingassa, että tosiasillisia vaihtoehtoja päätöksille ei ole.
Esimerkki: vaihtoehtona betonialtaille vertailtiin teräsaltaita. En itse ole ulkonäöllisesti teräsaltaiden suuri ystävä, mutta mikäli ne olisi olleet parempi/halvempi vaihtoehto, niin toki olisin ollut valmis myös sitä vaihtoehtoa harkitsemaan. Etenkin ympärivuotiseen käyttöön suunnitellun altaan osalta tämä vaihtoehto kiinnosti itseäni. Oliko tämäntyyppinen valinta kuitenkaan mahdollinen? Ei ollut. Teräsaltaiden toimitusajat ovat niin pitkiä, että hanke olisi pitänyt olla tässä vaiheessa jo kaksi vuotta sitten.
Urakkamuodosta on käyty myös jonkin verran keskustelua. Ymmärtääkseni nyt valittu projektinjohto-malli on maauimalamme kaltaisissa projekteissa varsin tyypillinen, eikä minulla sinänsä ole kompetenssia lähteä sitä kyseenalaistamaan. Mutta oliko tälle edes vaihtoehtoja? Ei ollut, mikäli rakentaminen halutaan käyntiin tavoiteaikataulussa. Voin helposti myös kuvitella, että rakennusalan matalasuhdanteesta huolimatta tiukka aikataulu asettaa kaupungin jokseenkin heikompaan asemaan eri työvaiheita kilpailutettaessa.
Jälkiviisastelu ei ole kovinkaan hedelmällistä, joten tyydynkin toteamaan, että jatkossa kaupungin päättäjien tulee huolehtia siitä, että tarvittavat investoinnit laitetaan käyntiin riittävän ajoissa. Lisäksi tulisi tarkastella toimintamalleja, joilla investointien suunnittelua ohjataan ja näiden toimintamallien liittymistä rahoituspäätöksiin. Yleisesti ottaen kaipaan kaupungin talouden suunnitteluun pitemmän aikajänteen poliittista ohjausta. Jää nähtäväksi onko tämän kaltaiset toiveet realismia vai ei.