Vuonna 2015 kirjoitin ylös (ja julkaisin) tavoitteita, joita kohti halusin vuoden aikana liikkua. Pohdinnan tuloksena syntyi mindmap-tyylinen tavoitekartta, jossa oli jaloja tavoitteita eri elämänalueille. Halusin erottautua uudenvuoden lupauksia tekevistä ihmisistä kutsumalla omia pyrkimyksiäni tavoitteiksi ja ajattelemalla, että tavoiteet määrittävät vain suuntaa, ei niinkään kiveen hakattuja tuloksia. Kuinka ollakaan tavoitekartalleni kävi melko lailla samalla tavalla kuin suurimmalle osalle uudenvuodenlupauksista: se unohtui hetkessä ja palasin tarkastelemaan tuloksia vasta tämän vuoden alussa.
Vaikka osa tavoitteista toteutukin melko hyvin, on ilmeistä, että pyrkimykset eivät olleen kovinkaan systemaattisia. Jälkikäteen ajateltuna olin myös tehnyt esimerkiksi liikunnan ja painonhallinnan saralla hyvää työtä yhdeksän kuukautta, mutta kolme grillin äärellä vietettyä kesäkuukautta romuttivat kyseisten tavoitteiden saavuttamisen. Konkreettisesti tämä tarkoitti sitä, että vuoden 160:stä liikuntasuorituksesta alle 10 osui kesäkuukausille. Painoa tiputin vuoden aikana yhteensä 16kg. Se ei vain paljoa lämmitä, koska kesällä otin takapakkia yli kahdeksan kiloa.
Sama tarina on nähtävissä melkein kaikkien vuoden 2015 tavoitteiden kohdalla. Ei riitä, että ottaa kerran suunnan eikä sen jälkeen koskaan tarkista, että onko edelleen menossa oikeaan suuntaan. Tästä sisuuntuneena päätin kokeilla vuonna 2016 erilaista lähestymistapaa.
Vuoden 2016 tavoitteista syntyi samankaltainen kartta kuin edellisenäkin vuonna. Tällä kertaa en kuitenkaan jättänyt asiaa pelkän mielikuvaharjoitteen tasolle, vaan pyrin etsimään sellaisia tavoitteita, joita voisin konkretisoida yksiseliteisiksi mittareiksi. En toistaiseksi ole vielä löytänyt tapaa, jolla koko elämän saa kuvattua numeroina, mutta joitakin asioita voi aika helposti muuttaa mustavalkoisiksi. Käytännössä siis tavoitekarttani on edelleen laajahko esitys elämäni suuntaviivoista, mutta olen poiminut sieltä muutamia tärkeiksi katsomiani asioita, joita seuraan yksiselitteisillä mittareilla. Mittarit kohdistuvat seuraaviin asioihin:
Toinen muutos edelliseen vuoteen nähden on se, että päätin julkaista edistymistäni joka kuukausi. En ole ihan varma, että miten itsekään suhtaudun tälläiseen oman elämän julkiseen ruodintaan, mutta ei kai tässä kovin paljoa hävittävääkään ole. Talousmittareissa päätin käyttää prosentuaalisia mittareita, koska en kokenut eurojen tuovan mitään lisäarvoa. Toki internet tietää jatkossa minun olleeni ylipainoinen (kyllä kai se kuvistakin näkyy) ja mahdollisesti epäonnistuessani olen paljastanut luonteestani ehkä enemmän kuin olisi kannattanut. Nähtäväksi jää.
Todellinen syy päivitysten julkaisulle on kuitenkin puhtaasti itsekäs. Se ajaa minut käymään kuukausittain läpi edistymistäni, jotta ei käy niin kuin edellisenä vuonna. Lisäksi riman alle menneiden tulosten julkaiseminen tuottaa sen verran kirpeitä tuntemuksia, että julkisuus toimii omalla kohdallani motivaattorina puskea entistä kovemmin tavoitteiden eteen. Enkä voi vähätellä myöskään sosiaalisessa mediassa saadun tsemppauksen merkitystä, ihmismieli on huomionkipeä.
Jonkin verran on tullut kyselyjä liittyen motiiveihini julkaisuiden suhteen. Kyseessä ei ole mikään vedonlyönti tai initiaatioriitti enkä ole hurahtanut mihinkään lahkoon. Katsotaan kuinka kauan oman elämän julkinen ruotiminen tuntuu mielekkäältä - voi olla että tämä jää vain vuodenmittaiseksi kokeiluksi. Ainakin päivitykset ovat olleet takuuvarma puheenaihe myös sellaisten tuttujen kanssa, joita kasvotusten näkee harvemmin.
Tunnettu totuushan on se, että mittareiden asettaminen ohjaa toimintaa merkittävästi. Sen on nyt ensimmäisen vuosipuoliskon aikana huomannut myös näiden oman elämän mittareiden kanssa. Tajusin muutama viikko sitten, että että en ole tammikuun jälkeen avannutkaan laajempaa tavoitekarttaani, vaan olen keskittynyt puhtaasti mittareiksi muuttamieni tavoitteiden seurantaan. Tietyssä mielessä tilanne ei siis ole edellisestä vuodesta kokonaiskuvan osalta parantunut. Toisaalta olen tiedostanut tilanteen ja ehkäpä ajan kanssa sitä oppii tarkastelemaan useammin myös niitä vähemmän konrkreettisia tavoitteita.
On myös huomattava, että elämän yksinkertaistaminen yksiselitteisiksi mittareiksi on juurikin sitä - asioiden yksinkertaistamista. Kertooko esimerkiksi urheilusuoritusten määrä oikeastaan juurikaan hyvinvoinnistani? Ajettujen autoilukilometrien yksipuolinen seuraaminen ei ota mitenkään huomioon auton käyttön tarkoitusta. Onko jokin ajo perustellumpaa kuin jokin toinen? Mittarini ei sitä kerro.
Olen aika ajoin pohtinut, että onko tälläinen elämänsä pohdiskelu jotain sellaista, mitä muutkin tekevät, vai onko kohdallani käynnissä vain jokin siirtymä kohti neljänkympin kriisiä. Toki viimeiseen muutamaan vuoteen mahtuu omalla kohdalla aika totaalinen muutos työn tekemisen suhteen, joka on muovannut ajatuksia mielekkäästä työnteosta. Ehkäpä se on myös käynnistänyt ajatusprosessin mielekkään elämän määrittelemisestä ja tavoittelusta. Voihan se olla, että tämä on vain jokin ohimenevä elämänvaihe ja muutaman vuoden päästä fokus onkin jossain ihan muissa asioissa. Tällä haavaa elämän “tarkoituksen” pohdiskelu puskee kuitenkin otsalohkoon tasaisin väliajoin ja nämä tavoiteiden ruotimiset avittavat siinä prosessissa.