Tänään valtuusto kokoontuu päättämään kuluvan vaalikauden viimeisestä talousarviostaan. Samassa yhteydessä lukitaan (jo olemassa olevat) tavoitteet ja mittarit viimeisen kerran. Ensi vuonna uusi valtuusto aloittaa strategiatyön, minkä myötä niin tavoitteet kuin mittaritkin uudistuvat.
Tähän alkuun on syytä todeta, että en ole talousalan ammattilainen. Kuntapolitiikassa olen kuitenkin pyrkinyt opettelemaan ja ymmärtämään talouteen liittyviä kiemuroita. Strategiset linjaukset ja taloudenpito ovat mielestäni keskeisimpiä valtuutettujen tehtäviä, vaikka se ei aina ihan siltä tunnukaan. Uskallan väittää olevani ihan kohtuu hyvin kärryillä tästä osa-alueesta.
Tällä kaudella talouden kaupunkitasoisina strategisina tavoitteina Keravalla ovat olleet seuraavat:
Molemmat näistä ovat varsin hyviä tavoitteita, vaikkakin aika ilmeisiä. Ne ovat myös aika vahvasti sidoksissa toisiinsa. Hyvin nopeasti käyttötalouden painuessa alijäämäiseksi joudutaan ottamaan lainaa vajeen paikkaamiseksi, jolloin myös jälkimmäinen tavoite painuu pakkaselle.
En ole aivan varma, että olemmeko me poliitikot täysin sisäistäneet näitä tavoitteita, vaikka niitä kohti ollaan kohta kokonainen valtuustokausi taas pyritty. Se, että me olemme viime vuosina budjetoineet talousarvion nolla-tulokseen tarkoittaa sitä, että käyttötalouteen ei jätetä mitään riskivaroja. Tällä taktiikalla päädytään hyvin herkästi alijäämäiseen tulokseen. Jos ottaisimme strategisen tavoitteemme vakavemmin, pitäisi käyttötalouteen mielestäni jättää enemmän liikkumavaraa riskien hallitsemiseksi.
Kuten todettua, nykyiset talouden tavoitteet sinänsä on hyviä. Ne pyrkivät pitämään taloudenpitoa kestävällä polulla. Ne eivät mielestäni kuitenkaan tarjoa riittävästi ohjausta tekemisen laajuuteen eikä laatuun: Investoimmeko liian vähän vai liikaa? Mikä on korjausvelkamme määrä ja kehitys? Miten kaupungin omaisuuden arvo kehittyy? Mikä on palvelutuotannon tehokkuus?
Tavoitteiden lisäksi mielenkiintoista on se miten pyrkimyksiämme niitä kohti mitataan. Monesti mittarit ovat varsin lyhytjänteisiä. Yhtenä esimerkkinä vaikkapa nykyisin investointeja mittaava “Vuosikate suhteessa investointeihin”. Sinänsä selkeä mittari, mutta mistä se lopulta kertoo? Sillä voidaan toki mitata kuluvan vuoden taloudenpidon onnistumista verrattuna suunniteltuun, mutta ei se sinänsä kerro pitemmän aikavälin kehityksestä.
Kaupunki kasvaa (ja välillä jopa kutistuu) ja tekeminen pitäisi skaalata kaupungin kehityksen mukaan. Tämä tulisi mielestäni ottaa paremmin huomioon myös tavoitteiden ja mittareiden asetannassa. Olen viime aikoina pohtinut kouluverkkomme tilaa ja sen tulevaisuuden tarpeita. Kaupunkien muututtua sote-uudistuksen myötä isolta osin koulutusorganisaatioiksi, on tärkeää, että huolehdimme koulujemme kunnosta sekä oikeista mitoituksista. Näitä asioita toki toimialoilla pohditaan varmasti paljonkin, mutta voisiko jonkin näkymän tuoda myös taloudellisten tavoitteiden tasolle?
Olen myös pohtinut sitä, että olisiko esimerkiksi palveluverkon osalta hedelmällisempää mitata poistojen määrää kuin investointien määrää? Investoinnit kertovat yksittäisestä panostuksesta, mutta poistojen kautta voisi päästä kiinni siihen pitempään trendiin. Voisiko esimerkiksi koulupuolella mitata poistojen määrää per oppilas? Kertoisiko se kouluverkkomme tilasta ja investointitarpeesta paremmin kuin yksittäisten investointien mittaaminen?
Mitään hopealuotia tuskin on näihinkään kysymyksiin keksittävissä. On helppo keksiä aukkoja melkein mittarista kuin mittarista. Otan mielelläni vastaan ideoita siitä miten kaupungin taloutta voisi seurata ja mitata siten, että saisimme lisättyä pitkän aikavälin tavoitteellisuutta.
Kuva Eric Prouzet, Unsplash